perjantai 15. kesäkuuta 2018

Ääni nousee ylöspäin


Hiukan jännittää kirjoittaa mantroista ja äänen vaikutuksesta mieleen. En tiedä asiasta tarpeeksi ja kirjoitukseni on pelkkää minusta tuntuu –fiilistelyä. Vaikka luen aiheesta, en ole varma ymmärränkö lukemaani oikein tai sillä tavoin kuin pitäisi.
Minusta tuntuu siltä, että äänet kuuluvat aivojen eri osissa. Minusta tuntuu siltä, että äänet muuttavat tilan täysin toiseksi. Tuntuu myös siltä, että äänten maailmassa emme enää fiilistele yksin näiden kysymysten äärellä ja se vasta hämmentääkin. Itsen katoaminen. Kaikkien minuuksien yhdistyminen joksikin nimeämättömäksi.
Jatkan silti, vaikka nyt pelottaa vielä enemmän. Miten siitä voi enää jatkaa, että minä olen kadonnut?
Viime elokuussa teimme om-meditaatiota mantraopettaja Meri Tiitolan kanssa Hämeenkyrön Frantsilan kartanon yläkerran salissa. Ulkona luultavasti satoi, koska kesällä satoi paljon. Istuimme ringissä ja teimme meditaatiota, missä uloshengityksellä sanotaan om niin pitkään kuin hengitys kestää ja siltä korkeudelta kuin se keneltäkin tulee ulos. Se on parhaimmillaan todella kaunista myös musiikkina, vaikka kukaan ei yritä tehdä mitään. Äänet vain nousevat ja laskevat eri puolilla eri aikaan. Ei tarvita muuta kuin tarpeeksi monta keskenään erilaista ääntä, niin tila muuttuu kauniiksi.
Session aikana ääni näytti nousevan ylöspäin ja rätisevän sähköisesti, mitä en kertonut kenellekään. Ajattelin vain, että näin on. Vasta jälkikäteen syntyi pelko siitä, että tapahtuiko se oikeasti ja mitä se tarkoittaa. Näin äänen ilmassa ja se nousi ylöspäin. Kuulostaa ihan uskoon tulemiselta.
Session jälkeen Meri kysyi, tunsiko kukaan mitään erikoista. En sanonut mitään, koska tajusin jo niissä fiiliksissä pitää suuni kiinni. Yksi osallistuja sanoi nähneensä äänen nousevan ylöspäin. Myöntelin että koin samaa, mutta en sanonut mitään sähköisen äänen näkemisestä. Ajattelin, että se vetää huomion pääasiasta eli yhteisestä kokemuksesta johonkin, mitä minä olen kokenut henkilökohtaisesti ja siksi koin viisaammaksi olla hiljaa.
Loppupeleissä meillä ei kuitenkaan ole mitään muuta jakaa toisten kanssa kuin henkilökohtaiset kokemukset. Varmuutta toisista ihmisistä tai heidän kokemastaan maailmasta ei voi löytää. Jos olisin kertonut kokemukseni ääneen, joku toinenkin olisi ehkä uskaltanut myöntää näkevänsä samaa ja kokisi nyt olevansa vähemmän sekopäinen omien tuntemustensa kanssa. Tällaiset kokemukset eivät tapahdu eristyksissä, koska meistä kukaan ei ole erillinen. Kokemukset eivät myöskään tunnu enää pelottavilta, kun ne jakaa jonkun toisen kanssa.
Kuullusta on vaikeampi puhua kuin nähdystä, mikä johtuu siitä että ääni on aina jo kadonnut kun siitä pitäisi jutella. Aina voi kuitenkin yrittää. Ehkä joku jossain kuulee ja ymmärtää.

Vapaita ajatuksia sutrasta:
Korvan ja tilan yhteyteen kiinnittymisestä: jumalallinen kuulo.
Patañjalin Yoga Sūtra, Joogan filosofia (2010) – suomentanut Måns Broo

Julkaistu joogalehti Anandassa joulukuussa 2017