lauantai 23. helmikuuta 2019

Meri Tiitola: Mantroista kalevalaiseen runonlauluun



Mantrojen laulaminen on parin viime vuoden aikana alkanut tuntua minulle enemmän sisäiseltä matkalta kuin ulkoiselta ääneltä, ja toisaalta kaikenlainen musiikki on saanut uusia ulottuvuuksia ja alkanut muistuttaa lapsuuttani, missä tärkeintä olivat musiikki ja tarinat. Haastattelin mantraopettajaani kansanmuusikko Meri Tiitolaa ottaakseni selvää, mistä mantrojen resitoinnissa on kyse. 

Yläasteella Merillä oli kaksi intohimoa, liikunta ja musiikki. Vielä mennessään urheilulukioon hän ajatteli, että hänestä tulee liikunnanopettaja. Hän harrasti klassisen musiikin soittamista musiikkiopistossa instrumentteinaan piano ja kontrabasso, mutta ei tuntenut olevansa tarpeeksi motivoitunut klassisen musiikin soittaja. Hän lainasi sisaruksilta välillä viulua kokeillakseen omaksi huvikseen kansanmusiikin soittamista.
– Olin ehkä 16-vuotias, kun kaveri pakotti minut Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Kaustisella soitti siihen aikaan uuden aallon bändejä Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta, joka oli vielä siihen aikaan nuori osasto. Festivaalilla käynti avasi ajatuksiini uuden väylän, että voin ensinnäkin valita mitä kappaleita haluan soittaa ja sitten sovittaa ne itse ja improvisoida.
Meri tajusi olevansa musikaalinen ja pääsi sisään Sibelius-Akatemiaan kolmannella yrittämällä. Opiskelujen aikaan Merin tie vei Intiaan vaihto-opiskelijaksi. Hänelle oli syntynyt tarve löytää ääneen ja laulamiseen jokin toinen aspekti sen sijaan, että se on vain musiikin esittämistä.
– Olin siihen aikaan sellainen ahdistunut suorittajaluonne. Harjoittelin soittamista ahkerasti ja olin aina tyytymätön suoritukseeni. Alkoi tuntua siltä, että tilanteelle pitäisi tehdä jotain. Itämainen mystiikka ja zen-jutut alkoivat kutsua puoleensa, yritin hakea elämääni jotain järkeä sen suorittamisen sijaan. Intiassa ollessa ajattelin, että jooga voisi tehdä minulle hyvää.
Meri aloitti astangajoogan valmistuttuaan Sibelius-Akatemiasta ja muutettuaan Tampereelle. Astangaharjoituksessa lausuttavat mantrat alkoivat kiinnostaa häntä ja hän halusi tietää, mistä siinä on kyse. Hän kävi Janne Kontalan ja Måns Broon kursseilla päästäkseen alkuun ja vuonna 2011 hän lähti opiskelemaan mantrojen resitointia Intiaan Krishnamacharya Yoga Mandiramiin.
Meri ajattelee mantrojen vievän harjoittajansa kohti meditatiivista tilaa, mutta hän ei halua silti luopua voimallisesta äänestä ja vain istua hiljaa meditoiden.
– Tässä on kuitenkin myös se puoli, että ihan vain nautin äänen tekemisestä ja se on kivaa, Meri innostuu.

Miten mantroja tulisi ymmärtää?
Veedalaisessa perinteessä resitoitaessa mantrojen sanskritinkielinen muoto koetaan tärkeäksi, jotta mantra pääsee vaikuttamaan harjoittajaansa toivotulla tavalla.
– Ajattelen usein mantran sisältämää yhtä sanaa tai ajatusta kuten vaikkapa aurinkoa. En niinkään analysoi mantrojen sisältöä kokonaisuuksina, vaan jätän ne rauhaan. Sanat ehkä leijailevat jossain hollilla, mutta en tietoisesti ajattele niitä. Ääni tekee itsen sisälle tilaa ja olo muuttuu levolliseksi, asiat näkee joustavammin ja laajemmin. Helposti arjessa ajautuu sellaiseen putkeen, missä ei näe vaihtoehtoja ja pitää vain pusertaa eteenpäin.
Merin mukaan mantroilla pyritään muuttamaan jotain joko itsessä sisäisesti tai suhteessa ulkomaailmaan.
– Kun mantran sanoissa mennään pimeydestä kohti valoa, niin se on sellainen selkeä ja suuntaa antava meditatiivinen ajatus. Kun mantrassa sitten taas puhutaan jumalista esimerkiksi Shivasta, niin sellaiset säkeet pistävät selvästi liikkeelle jotain omassa sisäisessä maailmassa. En usko ulkoisiin jumaliin enkä tee mantroja jumalille, vaan ajattelen Shivan ja Sarasvatin olevan sisäisiä asioita minussa. Sellaiset mantrat ovat kuin taskulamppuja, jotka osoittavat sisälläni eri suuntiin, paljastavat ja tuovat pintaan erilaisia käsiteltäviä asioita.
– Mantrat eivät aina tuo rauhaa, vaan ne saattavat tehdä myös hermostuneeksi. Sitten pitkän ajan kuluessa mantraa toistamalla harjoitus alkaa rauhoittaa, kun hermostusta aiheuttaneen asian on käynyt läpi ja mieli alkaa puhdistua.
Merin mielestä tärkeää mantroja laulaessa on se, että pystyy seisomaan mantrojen kielellisen merkityksen lähettämän maailmankuvan takana. Hän haluaisi resitoida täysin puhtaista ja sukupuolettomista asioista, jotka eivät ole riippuvaisia siitä kuka ihminen on, minkälainen hän on tai missä fyysisesti.
– Pidän puhtaista mantroista, jotka liittyvät mahdollisimman vähän ihmisen luomiin ulkoisiin rakennelmiin ja keskittyvät sisäisiin asioihin, joista ihminen nauttii, kuten valoon, totuudessa elämiseen, aurinkoon tai kuuhun.
Me Too –kampanja auttoi Meriä näkemään ne valtarakenteet ja hierarkiat, jotka maailmassa vallitsevat ja hän huomasi saman hierarkisen systeemin olevan vallalla myös joogan maailmassa.
– Olen oikeastaan todella iloinen, että näitä seksuaalisen häirinnän tapauksia on tuotu päivänvaloon myös joogan puolella, jotta se romuttaisi sellaista perinteistä henkilöihin tai guruihin ripustautumista. Vaikka olisi kuinka henkinen ihminen ja pitkällä harjoituksessaan, niin silti hänessä on vikoja ja vajavaisuuksia, ja mitä tahansa voi paljastua kenestä tahansa.
Merillä ei ole tyhjentävää vastausta siihen, miksi mantrat toimivat niin kuin ne toimivat.
– Jos yritän kontrolloida liikaa, mantra ei pääse rauhassa vaikuttamaan. Se siitä tekeekin niin nerokkaan systeemin, että minussa vain yllättäen tapahtuu asioita kun teen mantroja.


Sanskritin kieli
Laulamisella ja meditoinnilla on monia tutkittuja terveysvaikutuksia, ne mm. poistavat stressiä, tuottavat endorfiinia ja siten parantavat elämänlaatua. Meri ajattelee, että millä tahansa kielellä voi olla sanskritin tapaan parantavia vaikutuksia. Hän kuitenkin pitää puhetta mantrojen parantavuudesta jossain määrin ongelmallisena.
– Esimerkiksi taiteen puolella rahoituksen saamiseksi pitää todistella ihmisille taiteen tärkeyttä terveysvaikutuksilla ja joogaa on helppo myydä sillä kulmalla. Kuitenkin musiikki ja oma ääni ovat niin iso asia, että vaikka terveyden näkökulma on tärkeä, niin se latistaa musiikin paljon pienemmäksi asiaksi kuin mitä se oikeasti on. Hyödyn näkökulman sijaan pitäisi tehdä myös täysin hyödyttömiä asioita ja leikkiä.
– Pidän sitä mahdollisena, että esimerkiksi vanhat suomalaiset loitsut ovat olleet parantavia, mutta varmuus loitsujen parantavuudesta vaatii sellaista uskoa, jota minulla ei ole, täyttä luottamusta loitsujen parantavuuteen.
Veedalaisessa perinteessä uskotaan, että mantrojen oikeaoppisella ääntämisellä on merkitystä sen vaikutuksiin. Meri ajattelee, että koska mantrojen sisältämät eri äänteet tuntuvat erilaisilta, niin mantrojen ääntämisellä on merkitystä, vaikka hänellä ei olekaan tiedossa mitään tieteellistä evidenssiä asiasta.
– Jos ajattelen vaikka jotain tabla-rumpua, jossa on hirveästi erilaisia korkeuksia ja soundeja ja sitten on taitava soittaja joka saa soittimesta ne kaikki ulos, niin miten kirkkaalta, selkeältä ja ihanalta se äänimaisema kuulostaa. Jotain sellaista samanlaista voi saada aikaiseksi mantrojen äänteiden lausumisella, että siihen tulee sellainen selkeys ja kirkkaus; mantran äänteet erottuvat toisistaan, äänteiden välille syntyy variaatiota ja kokonaisuus muodostaa rikkaan spektrin erilaisia ääniä.
Meri ei kuitenkaan usko, että ääntäminen on edellytys jonkun valaistumiselle. Hänelle muusikkona kyse on ennemminkin erilaisten kielten kauneudesta ja äänteistä, musiikista ja mantroista nautintona.


”En ikinä söisi karhun lihaa!”
Kesällä 2018 Vääksyn joogaretriitillä Meri opetti ensimmäisen kerran sanskritinkielisten mantrojen ohella suomenkielistä runonlaulua ja palasi samalla suomalaiseen perinnemusiikkiin omassa opetuksessaan. Ihmisten reaktiot jännittivät Meriä etukäteen, mutta ihmiset ovatkin tykänneet luontoaiheista ja löytäneet runoista myös sellaisia suomalaisia myyttisiä hahmoja, joista he eivät ole ennen kuulleet ja joista he haluavat tietää lisää.
Kalevalaisessa mytologiassa on Merin mukaan paljon sellaista, minkä takana pystyy seisomaan, mutta on siinä tietenkin myös sellaisia asioita, mihin ei enää pääse sisälle.
– Esimerkiksi karhumytologiaan on liittynyt vahvasti karhun metsästys, mikä on minulle vastenmielinen ajatus. En ikinä metsästäisi tai söisi karhun lihaa. Kuitenkin siinä karhuun liittyvässä mytologiassa on myös paljon sellaista, mikä minua koskettaa ja voin valita, mitä osaa käytän runoista ja minkä jätän pois. Minulla on aivan yhtä suuri oikeus ja vapaus laulaa karhusta omat versioni ja tulkintani, kuin jollain kaksisataa vuotta sitten eläneellä.
Meriä kiehtoo karhussa hahmona todellisuuden ja mytologian rajankäynti, koska se on oikea eläin ja samaan aikaan myyttinen olento, joka tulee taivaasta maan päälle ja palaa taas elettyään taivaaseen.
– Ehkä me näemme eläimissä jotain sellaista, minkä aikuisiällä unohtaa. Se on kiinnostavaa, että eläimiä on pidetty pyhinä, koska nykyisin eläimiä kohdellaan enimmäkseen huonosti, pidetään tuotantoeläiminä, ikään kuin ne eivät olisi eläviä lainkaan. Kontrasti siihen, että eläin on pyhä, on niin suuri nykyaikaan verrattuna.
– Vaikka eläin metsästettiin, sen eteen tehtiin työläs rituaali, millä ihmiset pystyivät selittämään itselleen parhain päin eläimen tappamisen. Ymmärrettiin, että on tehty jotain väärää, mutta haluttiin hyvittää se ja arvostaa eläintä, kun se oli antanut itsensä syötäväksi. On hienoa, että eläimissä nähdään jotain kaunista ja osataan pukea se runoksi.
Kalevalainen runonlaulu on perinteenä ollut aina muutoksen tilassa. Eri laulajat ovat tehneet runoista omia versioitaan ja tulkintojaan.
– Mantrat ja tutustuminen intialaiseen perinteeseen ovat avanneet minulle shamanistisen näkökulman tähän kalevalaiseen mytologiaan ja runonlauluun, kun aikaisemmin näin sen pelkkänä musiikkina.
– Ihmisten pitäisi laulaa joka päivä, jotta siitä tulisi arkista. Suhde tanssimiseen ja laulamiseen vääristyy, kun ajatellaan, että pitäisi tehdä vain sellaisia asioita joissa on hyvä. Ei tarvitse. Ihminen on leikkivä olento ja sen pitäisi saada kokea ja tehdä kaikkea. 

  1. Kuka olen?
    Talviaikaan opetan enimmäkseen laulua ja kesällä on joogaretriittejä, joilla opetan mantrojen resitointia. Olen freelanceri, joten työt vaihtelevat aika paljon, mitä sattuu milloinkin olemaan.
  2. Perheeni
    Puolisoni joogaopettaja Risto Suikkanen sekä Martta-koira.
  3. Asun
    Tampereella
  4. Lempiruokani
    Maka Sushin vegaaninen sushi
  5. Suosikkiharjoitukseni
    Käveleminen luonnossa.
  6. Tällä hetkellä luen
    Monta kirjaa on tällä hetkellä kesken. Sanotaan nyt vaikka Mari Ahokoivun Oksi, sarjakuvaromaani, jossa muinainen karhunsyntymyytti herää eloon.
  7. Tärkein opettajani
    Kun aloitin tekemään mantroja minulla oli tarve kuulua johonkin traditioon. Tarve on kuitenkin kadonnut ajan myötä. En tiedä johtuuko se siitä, että olen itse vahvistunut, en ehkä kaipaa enää omaa opettajaa tai gurua. Haen nykyisin visiota ja suuntaa sisältäni ulkopuolisten ohjaajien sijaan. Martta-koira on tärkein opettajani.
  8. Minut tekee iloiseksi
    Luonto ja eläimet sekä musiikki ja tanssiminen.
  9. Lempimusiikkiani
    Kaikenlainen selkeä, kirkas, vapaa, synkkä, rujo, kaunis, yllättävä, hauska ja villi musiikki.


--
Kirjoittaja rakastaa musiikkia ja kirjallisuutta ja näkee niiden yhteenkietoutuneina muodostavan jonkinlaisen alkukantaisen eliön, josta kumpikaan osa ei ole irrotettavissa ilman että toinen katoaa.
Julkaistu joogalehti Anandassa 12/2018

maanantai 4. helmikuuta 2019

Siltana Light My Fire


Heräsin eräänä aamuna siihen, että vanha Hellas-merkkinen vaaleapuinen pianoni oli kirjoituspöydän vieressä. Otin The Complete Doors –kokoelman The Doorsin nuotteja hyllystä ja istuin pianon ääreen soittamaan kappaletta Light My Fire. Kylmät koskettimet sormien alla mietin miksi soitan nykyisin niin harvoin, kun heräsin oikeasti ja tajusin nähneeni unta heräämisestä. Pettymyksekseni piano ei ollut kirjoituspöydän vieressä kun nousin ylös, mutta nuotit löytyivät hyllystä.
Hengitettyäni hetken aikaa syvään joogamatolla ja aloitettuani harjoituksen tajusin, mistä unessa oli kyse. Kirjoitan tällä hetkellä pitkää tarinaa teinitytöstä ja uni kehotti minua palaamaan ajatuksissa siihen, millaista oli olla teinityttö. Mietin, mikä siinä elämäntilanteessa oli vaikeaa ja mikä helppoa sen sijaan, että alkaisin kehitellä täysin keksittyjä kokemuksia, joista en tiedä mitään. Uni kehotti minua ottamaan fiktiiviseen tarinaan omasta kokemuksestani tuttuja ajatuskuvioita ja tunteita, jotka löytyvät yhtä helposti kuin The Doorsin nuotit kirjahyllystä sen sijaan, että lähtisin etsimään teinitytön kokemuksia jostain kauempaa kuin omasta elinpiiristäni.
C. G. Jung ajattelee, että unien symbolit eivät ole selitettävissä muuten kuin unen itsensä viitekehyksessä. Hän kirjoittaa tekstissään Yhteys piilotajuntaan (1964), että symboleille ei voi kehittää kaikkia symboleja kattavaa merkityskarttaa. Hän uskoo siihen, että selkeän tulkinnan omasta unestaan voi tehdä vain näkijä itse, sillä hän on ainoa, joka tuntee alitajuntansa riittävän hyvin pystyäkseen tulkitsemaan sen lähettämiä viestejä.
Tämä on havainto, minkä olen huomannut käytännön kautta, että jooga ja meditointi nostavat mielen pohjakerroksista arkitajuntaan muistoja ja unia joita pitäisi käsitellä. Mielen harjoitukset toimivat jossain määrin siis samalla tavoin kuin unet, ne kuljettavat käsiteltäviä asioita mielen kerroksesta toiseen ja auttavat ihmistä puhdistumaan sisäisesti. Toisaalta jooga ja meditointi toimivat unien apuna, siltana primitiivisen mielen muodostaman kuvaston ja tietoisen ajatteluprosessin välillä.
Jung vihjaa tekstissään moneen otteeseen myös siihen mahdollisuuteen, että ihmismielellä on kyky yhdistellä monimutkaisia menneitä kuvioita, joita emme ole tietoisesti ajatelleet joko pitkään aikaan tai koskaan, vaan painaneet aistihavaintomme syvälle mielen kerroksiin myöhempää käyttöä varten. Tällaista monimutkaista verkkoa kutomalla mieli pystyy näkemään myös hetkiä tulevaisuudesta ja siten myös rakentamaan tulevaisuutta. Kyseiset Jungin ”ilmestyksiksi” mainitsemat näyt tai unet auttavat ymmärtämään vastaantulevia ongelmia ja ratkomaan niitä, ja siten ne myös muokkaavat tulevaa omaan suuntaansa.
Unia ei kannata ehkä kirjaimellisesti uskoa niin kuin vanha sananlasku sanoo, mutta niitä kannattaa kyllä miettiä, sillä unia tulkitsemalla voi oppia kaikenlaista itsestä ja elämästä.

Symbolit, Piilotajunnan kieli (1964). Carl G. Jung

Julkaistu joogalehti Anandassa 12/2018
Joogalehti Ananda Facebookissa