Lasken kädet lanteilleni jalat leveässä haara-asennossa, hengitän syvään sisään rintakehä ulkona ja uloshengityksellä laskeudun selkä suorana päälaki kohti lattiaa. Pääni ei yllä matolle saakka ja katseeni pysähtyy takanani harjoittelevien joogien päiden tasolle. Jos antaisin katseeni nousta kohti kattoa päälakeni laskisi alemmas kohti lattiaa, koska katse johtaa liikettä. En kuitenkaan nosta katsettani ylemmäs, koska minun täytyy tarkkailla takanani joogaavia ihmisiä kuin he vaanisivat minua.
Pelko ei ole
mitenkään rationaalinen. Ketään takanani joogaavaa ei luultavasti kiinnosta
lainkaan asentoni mallikkuus, eikä heitä myöskään kiinnosta pilata
harjoitustani. He ovat tuskin lainkaan tietoisia muusta kuin omasta
harjoituksestaan, joka on heidän mielensä keskipiste.
Petri Räisänen
kutsuu kirjassaan ensimmäistä astangan asentosarjaa roga chikitsaksi,
johon myös Prasarita padottanasana B eli eteentaivutus haara-asennossa
kuuluu. Roga tarkoittaa sairautta ja chikitsa terapiaa.
Eteentaivutus haara-asennossa kuuluu ensimmäisiin liikkeisiin astangassa, joka
opetetaan jo alkeiskurssilla.
Ensimmäisen
asentosarjan asentojen oletetaan poistavan fyysisiä sairauksia, vahvistavan ja
venyttävän lihaksia ja ryhdistävän kehoa. Asennot myös poistavat ylimääräistä
kuonaa kehosta, puhdistavat sisäelimiä ja parantavat imuneste- ja verenkiertoa.
Sen sanotaan myös kehittävän mielen hallintaa, mutta painopiste on kehon
hallinnassa ja tasapainoa vahvistavissa liikkeissä. Vasta toisen asentosarjan
nadi shodhanan sanotaan puhdistavan myös haitallisia ajatuksia.
Olen epäillyt
astangajoogan aloittamisesta saakka sitä, kulkeeko kehon ja mielen
puhdistuminen todella sitä rataa pitkin, kuin kirjoissa ja oppitunneilla
kuvataan. Jotkut harjoittelijat aloittavat astangajoogan ja vuoden päästä he
tekevät jo ensimmäisen asentosarjan loppuun ilman suurempia ongelmia. Toiset
taas, kuten minä, hinkkaamme vuodesta toiseen samoja asentoja ja vaikka
ulkoisesti ei näytä tapahtuvan kovinkaan paljon, niin sisäiset muutokset saattavat
olla hyvinkin radikaaleja. Tuskin tunnistan sitä henkilöä itsessäni, joka
aloitti astangajoogan seitsemän vuotta sitten.
Muutosten
mittaamiseen ei tietysti ole muuta kuin fyysinen mittari. On helppoa havaita
joogin joko jankkaavan samoja asentoja vuodesta toiseen tai sukeltavan sarjan
läpi hetkessä. Mittaamisen ongelma on se, että kukaan ei näe joogin pään
sisään, minkälaisten esteiden läpi hän kulkee mielensä voimalla. Siihen
vaikuttaa se, mitä joogille on tapahtunut aikaisemmin elämässä ja toisaalta
myös hänen luonteensa, miten hän ottaa vastaan tapahtumat. Yksi mittaamista
vaikeuttava aspekti on aika. On mahdotonta sanoa, millä tavoin olisin muuttunut
seitsemässä vuodessa ilman joogaharjoitusta.
Ehkä astanga
törmää mielen ja kehon erottavilla järjestelmillään samaan esteeseen kuin
kaikki muutkin vastaavanlaiset filosofiset järjestelmät, siihen että mieli ja
keho ovat samassa henkilössä ja siten erottamattomat.
Pelätessäni
joogien armeijan hyökkäävän selän takaa ja kumoavan epävarman eteentaivutukseni,
päätän katsoa heidän päittensä yli kohti kattoa. En pysty vartioimaan heidän
katseitaan, päässä huippaa hiukan eikä mitään pahaa tapahdu. Hartiat
rentoutuvat, rintakehä aukeaa aavistuksen lisää ja mieli rauhoittuu.
Räisänen P. 2005.
Astanga, Joogaa Sri K. Pattahbi Joisin perinteen mukaan. Helsinki: Otava.
