Mitä minä pelkään

Lasken kädet lanteilleni jalat leveässä haara-asennossa, hengitän syvään sisään rintakehä ulkona ja uloshengityksellä laskeudun selkä suorana päälaki kohti lattiaa. Pääni ei yllä matolle saakka ja katseeni pysähtyy takanani harjoittelevien joogien päiden tasolle. Jos antaisin katseeni nousta kohti kattoa päälakeni laskisi alemmas kohti lattiaa, koska katse johtaa liikettä. En kuitenkaan nosta katsettani ylemmäs, koska minun täytyy tarkkailla takanani joogaavia ihmisiä kuin he vaanisivat minua.

Pelko ei ole mitenkään rationaalinen. Ketään takanani joogaavaa ei luultavasti kiinnosta lainkaan asentoni mallikkuus, eikä heitä myöskään kiinnosta pilata harjoitustani. He ovat tuskin lainkaan tietoisia muusta kuin omasta harjoituksestaan, joka on heidän mielensä keskipiste.

Petri Räisänen kutsuu kirjassaan ensimmäistä astangan asentosarjaa roga chikitsaksi, johon myös Prasarita padottanasana B eli eteentaivutus haara-asennossa kuuluu. Roga tarkoittaa sairautta ja chikitsa terapiaa. Eteentaivutus haara-asennossa kuuluu ensimmäisiin liikkeisiin astangassa, joka opetetaan jo alkeiskurssilla.

Ensimmäisen asentosarjan asentojen oletetaan poistavan fyysisiä sairauksia, vahvistavan ja venyttävän lihaksia ja ryhdistävän kehoa. Asennot myös poistavat ylimääräistä kuonaa kehosta, puhdistavat sisäelimiä ja parantavat imuneste- ja verenkiertoa. Sen sanotaan myös kehittävän mielen hallintaa, mutta painopiste on kehon hallinnassa ja tasapainoa vahvistavissa liikkeissä. Vasta toisen asentosarjan nadi shodhanan sanotaan puhdistavan myös haitallisia ajatuksia.

Olen epäillyt astangajoogan aloittamisesta saakka sitä, kulkeeko kehon ja mielen puhdistuminen todella sitä rataa pitkin, kuin kirjoissa ja oppitunneilla kuvataan. Jotkut harjoittelijat aloittavat astangajoogan ja vuoden päästä he tekevät jo ensimmäisen asentosarjan loppuun ilman suurempia ongelmia. Toiset taas, kuten minä, hinkkaamme vuodesta toiseen samoja asentoja ja vaikka ulkoisesti ei näytä tapahtuvan kovinkaan paljon, niin sisäiset muutokset saattavat olla hyvinkin radikaaleja. Tuskin tunnistan sitä henkilöä itsessäni, joka aloitti astangajoogan seitsemän vuotta sitten.

Muutosten mittaamiseen ei tietysti ole muuta kuin fyysinen mittari. On helppoa havaita joogin joko jankkaavan samoja asentoja vuodesta toiseen tai sukeltavan sarjan läpi hetkessä. Mittaamisen ongelma on se, että kukaan ei näe joogin pään sisään, minkälaisten esteiden läpi hän kulkee mielensä voimalla. Siihen vaikuttaa se, mitä joogille on tapahtunut aikaisemmin elämässä ja toisaalta myös hänen luonteensa, miten hän ottaa vastaan tapahtumat. Yksi mittaamista vaikeuttava aspekti on aika. On mahdotonta sanoa, millä tavoin olisin muuttunut seitsemässä vuodessa ilman joogaharjoitusta.

Ehkä astanga törmää mielen ja kehon erottavilla järjestelmillään samaan esteeseen kuin kaikki muutkin vastaavanlaiset filosofiset järjestelmät, siihen että mieli ja keho ovat samassa henkilössä ja siten erottamattomat. 

Pelätessäni joogien armeijan hyökkäävän selän takaa ja kumoavan epävarman eteentaivutukseni, päätän katsoa heidän päittensä yli kohti kattoa. En pysty vartioimaan heidän katseitaan, päässä huippaa hiukan eikä mitään pahaa tapahdu. Hartiat rentoutuvat, rintakehä aukeaa aavistuksen lisää ja mieli rauhoittuu.

Räisänen P. 2005. Astanga, Joogaa Sri K. Pattahbi Joisin perinteen mukaan. Helsinki: Otava.