Kaukana Goalta

Astangaharjoitus oli tänään erityisen loistava. Tajusin puolivälissä istumaliikkeitä, että harjoituksessa on tosiaan tarkoitus mennä syvemmälle, ei ainoastaan venyä pidemmälle. Tuntui siltä, että pystyin kaivautumaan vartaloni sisään ja hallitsemaan sisäisiä lihaksia ulkoisista välittämättä. Ohjaajan ohjeet, ulkona nouseva pehmeä valo, salin lämmitys, kaikki oli täydellisesti kohdallaan, eikä salissa tuntunut kellään olevan mikään kiire.

Loppuliikkeiden aikana tajusin, että tosiaan me, ryhmä hippejä kaukana Goalta, teemme tätä harva se päivä, tapaamme toisemme, sanomme hei, vaikka emme tunne kovinkaan hyvin ja ajattelin, että en tiedä miksi teen tätä. Lähes seitsemän vuotta harjoitusta ja tänä aamuna tajuan katsellessani ikkunan vieressä huojuvia värikkäitä palmutrikoita, että en pysty selittämään miksi. Sitten näin vieressäni rentoutuvan tutun kaljun tyypin ja ajattelin, että tässä on hyvä olla. Ihmiset harjoittelevat samaa juttua, joten he ovat samassa tilassa vaikka emme tuntisikaan toisiamme.

Sekin meni ohi, kuten ajatukset yleensä tekevät.

Kävellessäni kotiin jatkamaan töitä tajusin, että olen nyt kuukauden harjoitellut astangaperinteen mukaisesti lähes joka päivä, kun pois lasketaan menkkojen kolme ensimmäistä päivää kun keho on raskas ja jäykkä, lauantait ja kuupäivät. Olen tehnyt joogaa vuosikausia harjoitellen noin kolme tai neljä kertaa viikossa. Olen myös ollut ahdistunut siitä, että lauantaisin pitäisi olla harjoittelematta, kun se on vapaapäivä. Kuupäiville olen lähinnä hymähdellyt ja hymähtelen yhä, koska en tiedä mitä ajatella niistä.

Kuukausi sitten harjoittelin viikon mittaisen Bela Lipatin vetämän intensiiviviikon Jyväskylässä. Hän korosti erityisesti sitä, että astangaa pitää harjoitella joka päivä. Siitä viikosta on Lutakon yläkertaan kiipeämisen ja sädehtivän Jyväsjärven lisäksi jäänyt lähinnä mieleen se, miten helppoa oli harjoitella päivittäin. En ollut lainkaan niin väsynyt fyysisesti kuin kuvittelin olevani. Tämä kuvitelma väsymyksestä on johtanut harjoitustani vuosikausia ja nyt tajuan, että olin itse asiassa juuri sen vuoksi niin väsynyt, että en harjoitellut tarpeeksi. Kun yhtäkkiä muutaman välipäivän jälkeen menee tekemään pitkän harjoituksen, lihakset ovat aivan maitohapoilla ja sitä on niin poikki, että ei jaksa harjoitella seuraavana päivänä. Kun harjoitus jatkuu tällä tavalla, sitä on aina vaan väsynyt pitkästä harjoituksesta, eikä pääse koskaan harjoittelemaan syvempää keskittymistä, koska on joka kerta käytettävä kaikki voimat fyysiseen suoritukseen.

Harjoituksessa on niin paljon kaikkea sellaista, jota vastaan olen taistellut nämä vuodet. Kuupäivät, no huh huh, parempi olla ajattelematta niitä sen enempää. Asanajärjestys? Osa liikkeistä tuntuu tukevan toisiaan, mutta miksi juuri näin ja sen vuoksi olen alkanut improvisoida aina välillä mitä sattuu, koska uuden luominen on luonteelleni läheisempää kuin sääntöjen seuraaminen. Auktoriteettiongelmaisena minun on ollut vaikea uskoa perinteeseen ja noudattaa annettuja ohjeita, enkä tiedä uskonko vieläkään, mutta nyt olen vuoden miettimättä asiaa ja teen vain niin kuin käsketään.

Vaikeassa tasapainoasennossa auringon paistaessa lempeästi suoristetulle jalkaterälleni ohjaaja sanoi, että sivulle ei ole pakko katsoa, voin aivan hyvin katsoa eteen jos tuntuu siltä. Vastasin, että tasapaino katoaa jos katson eteeni. Mistä tällainen pöyristyttävä neuvo tupsahti kaikkien näiden vuosien ja kirjojen jälkeen, että katsoisinkin eteeni enkä sivulle? Pitää vilkaista kaikki mahdolliset opukset läpi, että mitä tämä tällainen on. Haiskahtaa kaavasta lipsuilulta!

Ehkä kokeilen sitä joku päivä.