torstai 19. maaliskuuta 2020

Keikoista


Joulukuussa Tampereen kansankioski Romu & Randomissa esiintyi Risto ja kun yleisö istui lattialla tyynyillä ja tunnelma oli rauhallinen tuli jälleen mietittyä sitä, miksi on erikseen baarien live-keikkoja, joihin mennään juomaan kaljaa ja riehumaan ja joogasalien live-keikkoja, joissa saa rötköttää lattialla, tanssia tai olla ihan siten, miten musiikki saa itsen tuntemaan. Usein musiikin laji on näillä eri tyyppisillä keikoilla toisistaan poikkeava, mutta ei aina. Joogasaleilla soitetaan rentouttavaa gongia ja kelloja tai laulut ovat sanoituksiltaan ja sävellyksiltään duurivoittoisia ja vähemmän negatiivisia tunteita herättäviä. Baareissa taas tunneskaala on laaja, eivätkä minkäänlaiset tunteet ole kiellettyjä.
Musiikin positiivisuus on kuitenkin tulkinnan varaista ja myös optimistisiksi tulkitut lyriikat voivat saada tuntemaan aggressioita, jos sanoihin ei pysty lainkaan samaistumaan omista kokemuksista johtuen. Tällöin myös terveysvaikutus jää kokematta ja sitä on vihainen terveyttä edistävän joogasali-konsertin jälkeen.
Aggressiiviset sanoitukset voivat aivan yhtä hyvin edistää terveyttä kuin positiiviselta kuulostava musiikki. Jos omassa elämässä menee huonosti tai on joskus mennyt, niin aggressiiviset lyriikat aiheuttavat samaistumista ja lohduttavat, koska muutkin ovat kokeneet samantapaisia tunteita eikä niiden kanssa tarvitse olla yksin. Aggressiivinen musiikki voi myös rentouttaa, koska siinä tavallaan ulkoistaa aggressiivisuuden musiikille, jotta voi itse olla hilpeällä mielellä.
Joogasaleilla soitetaan ns. parantavaa musiikkia tai lausutaan mantroja, jotka avaavat mielessä lukittuja portteja ja saavat näkemään maailman sellaisena kuin se on. Kuitenkin myös baarikeikka voi saada aikaan aivan samat vaikutukset. Nämä rajat sekä fyysisten tilojen että musiikin lajien välillä tuntuvat keinotekoisilta.
Ymmärrän kyllä sen, että alkoholia ei haluta joogasaleille ja alkoholin tarjoilu onkin varmaan ainoa todellinen ero näiden sosiaalisten tilojen välillä. Alkoholin käyttöä on yritetty yhdistää joogaan kaikenlaisilla poppakonsteilla, mitkä eivät toimi, koska jos alkoholi toimii niin silloin jooga ei toimi ja päinvastoin.
Loppysyksystä koin näkymättömän tunnelin muodostuvan Timo Kaukolammen soolokeikallaan tuottamista äänistä. Mielessäni kehittyi hiukan samantapainen tunneli Tim Feldmannin astangajooga-kurssilla hypätessäni riittävän monta kertaa käsien välistä istumaan. Se, olenko astangajooga-kurssilla vai Helsingin G-Livelabissa on eri tyyppinen sosiaalinen tila, mutta tajunta voi kokea tilat samana. Lähimenneisyydestä tulee mieleen Mikko Joensuun keikka Tampereen Klubilla, kun olisi tehnyt mieli köllähtää lattialle kuuntelemaan ja katselemaan kuinka Klubin katto aukeaa ja valo astuu sisään.

Julkaistu joogalehti Anandassa 01/2020
Joogalehti Ananda Facebookissa

Himoista


Joogasutrien mukaan joogan harjoitteiden pitäisi kehittää inhoa omaa kehoa ja sen eritteitä kohtaan. Harjoitteet kääntävät harjoittajan mielen sisäänpäin ja vievät joogin vähitellen kohti välinpitämättömyyttä sekä omaa että toisten kehollisuutta kohtaan. Välinpitämättömyyden ei tarvitse tarkoittaa halveksintaa, vaan kehollisuus saa vain erilaisen luonteen, koska se etääntyy mielestä kauempana tarkasteltaviksi toiminnaksi. Himojen pakonomainen tyydyttäminen vähenee ja vähitellen luultavasti myös lakkaa kokonaan, jos harjoittaja pystyy jatkamaan etenemistä riittävän intensiivisesti.
Nykytodellisuudessa perinteisen joogan tie on huomattavan vaikea, eikä se ole monelle myöskään mieluinen. Osittainenkin edistys saattaa olla hankalaa, mikä johtuu mielestäni osittain siitä että joogaharjoitus on saanut länsimaissa niin fyysisen luonteen ja osittain siitä, että himojen tyydyttämisen koetaan länsimaissa olevan osa ihmisen hyvinvointia ja myös jonkinlainen elämän päämäärä.
Asanoista koostuva fyysinen harjoitus on monelle ainoa joogan osa, jota he harjoittavat. On myös ihan ymmärrettävää, että moni aloittaa joogan fyysistä sarjaa toistamalla, mutta vähitellen sen tulisi johtaa myös muihin harjoituksiin: meditointiin, pranayamaan, yleiseen oman elämän ja elämänpiirin eettiseen tarkasteluun sekä mietiskelyyn. Asentosarjoilla on monenlaisia yksilöä parantavia vaikutuksia, mutta se itsessään ei ehkä johda harjoittajaansa lähellekään kehosta tai fyysisyydestä irtautumista.
Fyysinen harjoitus on olemassa sen vuoksi, että harjoittajan olisi helpompi keskittää mielensä mietiskelyyn ja meditointiin. Myös hengitysharjoituksiin keskittyminen vaatii yllättävän paljon mieleltä. Kun kehon väsyttää fyysisesti, niin mielen on helpompi kääntyä sisäänpäin ulkoisista ärsykkeistä huolimatta.
Toinen nykypäivän vitsaus fyysisyyden korostamisen lisäksi on joogan kahlitseminen hyvinvointia edistäväksi harrastukseksi. Muu maailma ei kuitenkaan muutu hyvinvoivaksi yhden ihmisen joogatessa, ja kun ihminen joogaa hän havaitsee ympäristönsä pahoinvoinnin entistä selkeämmin. Aivan kuten kaikki muukin muuttuu kirkkaammaksi. Ympäristön pahoinvointi saattaa siis aiheuttaa joogille vielä enemmän kärsimystä kuin ennen joogaharrastuksen aloittamista, koska hän näkee sen nyt selkeämmin.
Joogaaminen ei siis välttämättä tuo joogille aina hyvää oloa ja siinä mielessä henkilökohtaista hyvinvointia. Hyvinvoinnin lisääntyminen joogan myötä pitäisikin nähdä laajemmassa kontekstissa, sillä jooga pistää ihmisen miettimään, miten esimerkiksi läheisen hyvinvointia voisi parantaa tai miten voisi elää paremmin omien arvojen mukaan ja siten antaa myös jollekin toiselle esimerkin erilaisesta elämästä. Nykyinen itseen ja itsekkyyteen keskittyminen muuttuisi toisten ja toiseuden ajatteluksi ja maailmasta tulisi parempi paikka olla. 


Julkaistu joogalehti Anandassa 04/2019
Joogalehti Ananda Facebookissa