Keikoista

Joulukuussa Tampereen kansankioski Romu & Randomissa esiintyi Risto ja kun yleisö istui lattialla tyynyillä ja tunnelma oli rauhallinen tuli jälleen mietittyä sitä, miksi on erikseen baarien live-keikkoja, joihin mennään juomaan kaljaa ja riehumaan ja joogasalien live-keikkoja, joissa saa rötköttää lattialla, tanssia tai olla ihan siten, miten musiikki saa itsen tuntemaan. Usein musiikin laji on näillä eri tyyppisillä keikoilla toisistaan poikkeava, mutta ei aina. Joogasaleilla soitetaan rentouttavaa gongia ja kelloja tai laulut ovat sanoituksiltaan ja sävellyksiltään duurivoittoisia ja vähemmän negatiivisia tunteita herättäviä. Baareissa taas tunneskaala on laaja, eivätkä minkäänlaiset tunteet ole kiellettyjä.

Musiikin positiivisuus on kuitenkin tulkinnan varaista ja myös optimistisiksi tulkitut lyriikat voivat saada tuntemaan aggressioita, jos sanoihin ei pysty lainkaan samaistumaan omista kokemuksista johtuen. Tällöin myös terveysvaikutus jää kokematta ja sitä on vihainen terveyttä edistävän joogasali-konsertin jälkeen.

Aggressiiviset sanoitukset voivat aivan yhtä hyvin edistää terveyttä kuin positiiviselta kuulostava musiikki. Jos omassa elämässä menee huonosti tai on joskus mennyt, niin aggressiiviset lyriikat aiheuttavat samaistumista ja lohduttavat, koska muutkin ovat kokeneet samantapaisia tunteita eikä niiden kanssa tarvitse olla yksin. Aggressiivinen musiikki voi myös rentouttaa, koska siinä tavallaan ulkoistaa aggressiivisuuden musiikille, jotta voi itse olla hilpeällä mielellä.

Joogasaleilla soitetaan ns. parantavaa musiikkia tai lausutaan mantroja, jotka avaavat mielessä lukittuja portteja ja saavat näkemään maailman sellaisena kuin se on. Kuitenkin myös baarikeikka voi saada aikaan aivan samat vaikutukset. Nämä rajat sekä fyysisten tilojen että musiikin lajien välillä tuntuvat keinotekoisilta.

Ymmärrän kyllä sen, että alkoholia ei haluta joogasaleille ja alkoholin tarjoilu onkin varmaan ainoa todellinen ero näiden sosiaalisten tilojen välillä. Alkoholin käyttöä on yritetty yhdistää joogaan kaikenlaisilla poppakonsteilla, mitkä eivät toimi, koska jos alkoholi toimii niin silloin jooga ei toimi ja päinvastoin.

Loppysyksystä koin näkymättömän tunnelin muodostuvan Timo Kaukolammen soolokeikallaan tuottamista äänistä. Mielessäni kehittyi hiukan samantapainen tunneli Tim Feldmannin astangajooga-kurssilla hypätessäni riittävän monta kertaa käsien välistä istumaan. Se, olenko astangajooga-kurssilla vai Helsingin G-Livelabissa on eri tyyppinen sosiaalinen tila, mutta tajunta voi kokea tilat samana. Lähimenneisyydestä tulee mieleen Mikko Joensuun keikka Tampereen Klubilla, kun olisi tehnyt mieli köllähtää lattialle kuuntelemaan ja katselemaan kuinka Klubin katto aukeaa ja valo astuu sisään.

Julkaistu joogalehti Anandassa 01/2020
Joogalehti Ananda Facebookissa