Egosta

Joskus astangassa tasapaino saattaa kadota seuraavassa asennossa täysin, jos liikesarjan edellinen asento on onnistunut paremmin kuin aikaisemmin. Tämä saattaa johtua siitä, että on hyvä päivä, on päässyt joogan ulkopuolisessa elämässä eteenpäin tai ihan vain ymmärtänyt fyysisesti miten liike pitäisi tehdä. Usein nämä asiat liittyvät toisiinsa, eikä syytä ole näin helposti paikannettavissa. Elämäntilanne liittyy liikkeisiin ja keskittymiskykyyn ja mielenhallintaan.

Joka tapauksessa kun jokin liike menee astangassa eteenpäin, eli asennossa venyy pitemmälle tai pääsee helpommin sitomaan itsensä ilman yletönsä ähkimistä, niin sen jälkeen pitäisi kerätä saavutuksesta kohonnut ego takaisin itseensä ja keskittyä seuraavaan liikkeeseen. Ego koetaan usein kohoavaksi, että kun onnistun ego paisuu. Tämä ei kuitenkaan omalla kohdallani pidä paikkaansa ja luulen että meitä on muitakin. Kun onnistun jossain egoni litistää minut pienemmäksi, koska onnistuin nyt seuraava liike menee varmasti huonommin, mitä minä oikein kuvittelen olevani, en ole mitään, olen huonompi kuin kaikki muut salilla joogaavat jne. Tämä egon kierre siirtää minut lopulta sinne, missä koko universumi kääntyy minua vastaan ja tuhoaa minut, koska menin onnistumaan kerran.

Ego on ehkä ihan hyvä sana kuitenkin kuvaamaan tätä, koska se on meihin jollain tavalla sisäänrakennettu ajattelumalli ja toimii useimmiten tiedostamattomalla tasolla. Tänään tämä ajatus kuitenkin ponnahti tietoisuuteen tehdessäni siltakaarta. Minulla oli vuosia sitten alaselän kanssa ongelmia, lähinnä koska en osannut käyttää oikealla tavalla keskivartaloa joogatessa. Alaselkäni taipuu luonnostaan, mutta vatsa ei sen sijaan luonnostaan tee minkäänlaista liikettä, mikä on aika yleinen piirre naisilla johtuen vartalon rakenteesta.

Tänä aamuna siltakaaren jälkeen tunsin taas alaselkäni, mitä seurasi hetkellinen paniikkimuisto siitä, että kaikki kivut tulevat takaisin, en pääse ylös, en pysty kävelemään enkä istumaan, en pysty joogaamaan viikkoihin, mutta yhtä nopeasti sain hengitykseni rauhoittumaan ja seuraavassa liikkeessä keskityin taas lukkojen tuntemiseen ja alavatsan lihaksiin, alaselän työntämiseen taaksepäin. Egon keriminen sisäänpäin on välttämätöntä, muuten se vie mukanaan kohti tuhoisia ajatusmalleja, jotka johtavat fyysisiin kipuihin, koska mikään ei ole irrallaan, kaikki on yhtä.

Tämän voi johtaa mihin tahansa, mitä tekee elämässä. Kun onnistuu jossain, on osattava kasata mielensä jälkeenpäin siirtyäkseen eteenpäin. Se että itse kokee onnistuneensa jossain, ei useimmiten merkitse muulle maailmalle mitään. Kaikki elävät omaa elämäänsä, taistelevat omaa taisteluaan ja hoitavat omaa mieltään. Mielen tasapainon säilyttäminen ja hengittäminen on tärkeintä, kaikki muu on pelkkää pintaa.