Kamelista ajajaksi

Astangajooga liitetään varsinkin visuaalisessa ilmaisussa voimakkuuteen. Videoissa jäntevät käsivarret kurottelevat nousevaa aurinkoa, pilvet ovat niin lähellä tyyntä merenrantaa että höytyvät voi tuntea sormenpäissään. Ruosteiset ja kylmät tehdasmiljööt sulavat pehmeiksi joogin askelten alla hänen hypätessään punnertamaan kovalle teräkselle. Harjoittaja saa jopa yliluonnollisia voimia, kun hänen sulavia liukumiaan kobra-asentoon ja takaisin verrataan veden liikkeisiin. Joogi on muuttunut alkuvoimaksi, yhdeksi peruselementeistä.

Astangaharjoituksen jälkeen fyysinen olo on parhaimmillaan voimakas kuin maailmanvalloittajalla. Mieli on tyyni ja maailma piirtyy kirkkaana verkkokalvoille. Vuoren siirtäminen ajatuksen voimalla alkaa tuntua aivan mahdolliselta toteuttaa.

Arjessa omia voimia ei ole aina helppoa hallita. Todellisuus on monimutkainen rakennelma negatiivisia ja positiivisia asioita, eikä niitä useimmiten pysty erottamaan toisistaan. Jos siirtää vuoren auringon tieltä, siirtää sen varjostamaan jotain toista kohtaa. Olisiko parempi kaivautua erakoksi luolaan ja asettua meditatiiviseen tilaan, jossa mikään teko ei ole hyväksi tai pahaksi, kaikki vain on.

Oikeastaan en tunne itseäni fyysisesti juurikaan voimakkaammaksi kuin mitä olin ennen astangajoogan aloittamista. Harrastin juoksua vuosikausia, mikä aiheutti varsinkin kirpeillä talvipakkasilla huikean voittamattomuuden tunteen. Muistan kuinka myös juostessa hengitykseni tahtiin kadotin silloin tällöin itsetietoisuuden ja hallitsevan egon ja muutuin ikään kuin osaksi juoksua. Juokseminen myös paransi keskittymiskykyä niin kuin astangakin tekee.

Istuin aamulla padmasanassa eli lootusasennossa, sääret ristissä toistensa päällä, kädet polvilla kämmenet ylöspäin. Peukalo ja etusormi koskettivat toisiaan hellästi ja ajattelin, että tämä erottaa astangajoogan muista voimaharjoituksista ja urheilulajeista. Katse nenänpäässä ja syvän hengityksen kiertäessä alavatsasta kallonpohjaan ja takaisin, tunsin sormenpääni todella herkiksi ja jokaisen uurteen joka ihoon on vuosien kuluessa piirtynyt.

Olen muuttunut huomattavasti herkemmäksi joogan ja meditoinnin myötä. Ymmärrän tunteitteni ailahtelua ja toimintaa paremmin kuin aikaisemmin. Tunteiden analysointi ja paikallistaminen tekee jossain määrin myös rauhallisemmaksi, mutta se ei tarkoita sitä, että mitään ei enää tuntisi. Kaikki on voimakkaampaa, sekä negatiiviset että positiiviset tunteet, mutta se että ne tiedostaa pistää ne myös kiitämään nopeammin ohi.

Tuntemalla itsensä pystyy ymmärtämään myös paremmin ihmisiä ja maailmaa ympärillään. Itsetuntemus auttaa vahvistamaan omia rajoja. Olin ennen monessakin mielessä suorittaja ja perfektionisti. Kasasin kyljilleni aivan käsittämättömät lastit töitä, jotka täytyi sitten kaikki raahata aavikon yli maaliin mahdollisimman hyvin toteutettuina. Vapaa-aikakin muuttui suorittamiseksi, täytyi kokea mahdollisimman paljon ja erikoisempia elämyksiä kuin muut. Kaikki on kilpailua, jos siihen menee mukaan.

Ex-joogaohjaajani sanoin ”täytyy opetella tekemään asioita huonosti”. Asioiden huonosti tekeminen sillä tavoin, että kukaan ei huomaa on taito sinänsä. Se ei oikeastaan vaadi muuta kuin, että ottaa muista mallia ja päästää ohjista irti. Ihmiset luulevat tekevänsä asiansa hyvin ja he tekevätkin yleensä jonkun osan kiitettävästi, mutta jättävät toisen tekemättä. Jos vaikkapa kirjoittamassani tekstissä on jotain mielenkiintoista, mikä pistää ajattelemaan ja jää mieleen, on aivan sama onko kaikki teksti siinä ympärillä täysin harkittua. Myös ajoittainen alisuorittaminen tekee hyvää ajatustoiminnalle ja keskittymiskyvylle. Tänä aamuna katsoin passiivisesti piirrettyjä kaksi tuntia ja aion jatkaa toimitusta myöhemmin illalla nokosten ja haahuilun jälkeen.  

Joogavideoita kannattaa katsoa niiden parissa viihtymisen lisäksi jonkinlaisena kielikuvana harjoittajan sisäisestä tilasta. Vuorta ei ole pakko siirtää, sen yli voi myös kiivetä tai sen voi kiertää. Saavutettu voima ei ole lihaksissa vaan hengessä.